kesäkuu 27th, 2011 by Pia

Niin se taas pidennetty viikonloppu hurahti ohitse ihan hetkessä, mutta olipahan mukavaa. Pojat varmaan nauttivat hetken rauhasta kotona, tosin Henrin mielestä oli ollut liian hiljaista ja oli sen vuoksi joutunut siivoamaan että sai jotain meteliä taloon. Ihana veli mulla, oli aika siisti koti vastassa kun tultiin kotiin.

Mutta itseasiaan, perjantai aamuna lähdettiin yhdeksän jäljistä kohti Gävleä. Oli mukava matka, meinattiin pysähtyä syömään Tönnebrossa, jossa on kehuttu hampurilaispaikka, mutta oli juuri perjantaisin suljettu. Joten suunnattiin sitten Gävlessä ensimmäiseksi Max:in puolelle syömään, olipas hyvää pitkästä aikaa. Luca innostui ranskalaisista, kun meillä ei ole niitä pahemmin ollut ja poika vetelikin hyvällä halulla omat ja minun ranskalaiset. Hampurilaista maistoi muutaman haukun ja iskä saikin loput.
Kierreltiin Gävlessä ja tutustuttiin vähän keskustaan. Keskustan “pukit” oli Lucan mielestä mukavia ja Luca ratsastikin monella. Lisäksi keskustassa oli monta erillaista suihkulähdettä, siitähän ilo irtosi! Lucan elementti on vesi ja sen huomasi, poika hyppi riemuissaan jokaisen suihkulähteen kohdalla. Luca kutsui niitä vesiputouksiksi, ihan minun moka kun en Ljusdalissa muistanut suihkulähteen nimeä ja kutsuin sitten kertaalleen vesiputoukseksi..

Hotellilla käytiin saunassa ja uimassa, olipa mukavaa päästä vähän uimaan pitkästä aikaa. Lucalla oli kyllä mielettömän hauskaa ja hyppi innolla altaaseen ja Teemu otti vastaan. Hienosti alkaa jo tapailemaan uimisen liikkeitä. Hauskuus loppui suihkussa kun olivat Teemun kanssa, Luca ei meinnanut millään rauhoittua ja kaatuikin ja löi päänsä. Kuulin naisten puolelle hyvin Lucan huudon, mutta enpä sielä voinut rynnätä katsomaan. Luca oli jo rauhoittunut kun tulin pois, joten sen suuremmasta kolauksesta ei ollut kiinni. Illalla nukkuminen oli vaikeaa, mutta lopulta se uni voitti.
Aamulla Luca nukkuikin pitkään, kahdeksaan asti. Siinä heräiltiin rauhassa ja lähdettiin aamupalalle. Luca ei olisi millään malttanut istua paikallaan, vaan olisi mielummin juossut ympyrää aamupalasalissa. Komentamalla pysyi kuitenkin omalla paikallaan ja mekin saimme syötyä varsin tukevan annoksen. Ja lättyjä kaiken päälle, ai nam!
Ulos kurkatessa näkyi vähän tylsä ilma, pientä sadetta ja +13 astetta. Mutta päätettiin kuitenkin lähteä katsomaan millaisessa paikassa se Furuvik:in apinatarha ja huvipuisto on. Furuvikkiin hotellilta oli matkaa 15km ja meinattiin jo matkalta kääntyä pois kun vettä alkoi tulla kaatamalla. Mutta mentiin kuitenkin onneksi! Furuvikissä alkoi aurinko pilkistelemään ja ilma lämpiämään. Joten etsittiin parkkipaikka ja lähdettiin puistoon, loppujen lopuksi minulla oli jopa liikaa vaatetta iltapäivästä.

Furuvik paljastui todella vierailun arvoiseksi kohteeksi. Paikka on iso ja siellä oli kaikkea. Ensimmäiseksi nähtiin vesipuisto mikä sopii niin pienemmille kuin suuremmillekkin vieraille. Lisäksi mahdollisuus yöpyä junassa, mikä olisi kyllä tulevaisuudessa Lucan juttu. Lisäksi huvipuisto vuoristoratoineen ja kummituslinnoineen. Sitä kaikkea ei voi edes sanoin kuvailla, vaan pitää kyllä itse kokea. Vähän kuin yhdistäisi korkeasaaren, linnanmäen ja serenan. Tietystikkään ei kaikkea yhtä isona, mutta pikkupalanen jokaista.
Käytiin Lucan kanssa silittämässä käärmeitä, lampaita ja pässejä, nähtiin paljon erillaisia apinoita, kameleita, kenguruita. Lisäksi pääsi vielä ponilla ratsastamaan, ihan hevoshullu tuo poika. Äitiinsä tullut ;) Huvipuistossa vuoristorataa iskän kanssa ja toisessa vetkusttimessa äitin kanssa. Syötiin ja juotiin hyvin, Luca ei kerennyt edes väsähtämään, mutta kotimatkan Luca nukkui hyvin. Ehdottomasti uusintavierailun arvoinen paikka!

Sunnuntai sitten menikin levätessä, sillä edellisen päivän seikkailut painoivat edelleen meitä kaikkia. Mutta hauska päivä saatiin sunnuntaistakin aikaan. Koottiin teltta pihalle, kitkettiin kukkapenkki (ihan oikeasti!) ja reunustin sen pyöreillä kivillä. Tänään pitää ehdottomasti käydä hakemassa siihen jotain täytettä ja istuttaa Lucan auringonkukkanen myös. Henri leikkasi nurmikon ja haravoitiin myös. Pihasta tuli itseasiassa varsin nätti kun vähän taas kitkettiin ja laitettiin. Tahdon varmaan pelargunioita laittaa muutaman, ne on nättejä.
Nyt on viikonloppu ohi ja palataan takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Ei tullut paljoa katseltua mitä suuhun laittoi ja kiloja tuli enemmän kuin laki sallii. Joten nyt on vuorossa teholiikuntaviikko!






